Preview: Ankeuttajien muotinäytös

Aloitin uuden tekstin, jonka nimi todella on Ankeuttajien muotinäytös. Minusta idea on outo jopa minun omakseni. Tekstistä piti tulla hilpeää huumoria, mutta jo alusta näkee, etä huumorinkirjoitustaitoni on yhtä olematon kuin aiemminkin. Ehkä minusta ei tule vitsikirjailijaa (ei sillä että haluaisin).

Azkabanin vankilan alimpiin kerroksiin ei tuulen ujellus tai vankien huudot kuuluneet. Ankeuttajat kerääntyivät sinne silloin, kun ne eivät partioineet vankilan kerroksilla, kuten ahkerat valtiontyöntekijät yleensä tekivät. Alhaalla oli ankeuttajien oma ei kovin pieni taukopaikka, jossa he hauduttivat kitkerää katkerojuomaa, jonka katkeron makuinen höyry maistui useimmille.

Tässä on enemmän sanaleikkiä ja kaupungin/valtiontyöntekijöiden dissaamista kuin huumoria, ja päättömämmäksi menee.

Rahiseva hengitys kaikui kiviseinistä, kun ankeuttajat keskustelivat omalla äänettömällä tavallaan. Kokeneemmat yksilöt neuvoivat nuorempia tovereitaan, ja muutamat katselivat kiinnostuneena seinälle ilmestynyttä viestiä. Koukeroita, jotka ilmaisivat pikemminkin tunteita, kuin sanoja oli ihmisen mahdoton ymmärtää, mutta ankettajalle ne olivat täysin selkeitä.

Jep, erittäin epä-ankeuttajamaista. Täysin OoC:tä ja tyhjänpäiväistä löpinää. No, seuraavassa on pahempaa:

Pieni pilkahdus riemua kertoi, että tulossa oli jotain hauskaa, värikäs vivahde viittasi vaatteisiin, ja puhdasveriseen ylpeyteenkin liitetty häivähdys merkitsi muotia. Viesti oli selvä: tulossa oli muotinäytös, johon kuka tahansa saattoi osallistua, sillä tumma pistävä tunne, joka merkitsi suljettua ryhmää, puuttui.

Ja viimeisessä mennään enemmän kauhuvihjauksiin kuin huumoriin... mission humour.... no, ainakin juttu on päättömämpi kuin Melkein-päätön-Nick

Illan mittaan tieto levisi ja innokkaimmat – suurin osa oli nuoria ankeuttajia – alkoivat valmistautua. Tunnelman värikkyys maistui myös vanhemmille ja rauhallisemmille yksilöille. Oli selvä, että vangit pääsisivät katsomaan, jotta ankeuttajat saisivat oikean juhla-aterian naurua, riemua ja vapautuneisuutta.

Kun tähän lisää sen, että seuraavaksi tapetaan joku, "huumorikeitos" on valmis. Ehkä muotinäytöksessä on enemmän huumoria... Minua on kiehtonut ainakin havajilais-ankeuttaja (tosin kuollut, harmaa iho...) ja prinsessa kultakiharaperuukkeineen. Ai ja tietenkin kukkahattu ♥

Kissamainen tunkeutuja

Fandom: Bleach
Ikäraja: K-7
Genre: Humor, Romance
Pari: YoruSoi
Yhteenveto: Soin työhuoneeseen on päässyt… tunkeutuja.


A/N: Katselin ficlettejä haastetopaa ja siellä oli aiheena “Hyvä suunnitelma, huono toteutus”. Siitä sitten tämä lähti. En yleensä kirjoita/yritä kirjoittaa huumoria, joten olisi kiva tietää onnistuinko lainkaan.


Kissamainen tunkeutuja


Soi Fon jähmettyi työhuoneensa oven ulkopuolelle silmät vaarallisesti kiiluen. Joku oli hänen työhuoneessaan. Kukaan Gotei 13 jäsen se ei voinut olla, kaikki tiesivät, että kivulias kuolema olisi miellyttävä vaihtoehto, jos he jäisivät kiinni.

Hitaasti, päästämättä äännähdystäkään, hän veti miekkansa huotrasta. Sumebachin vapauttaminen paljastaisi hänet, eikä tunkeutujalle saanut antaa sekunninkaan varoitusaikaa. Hän kuunteli tarkkaan, paperien siirtelyä ja kellon helinää... Vakooja!

Vaati alle sekunnin riuhtaista ovi auki ja hyökätä. Teräs välähti ja halkoi… tyhjää ilmaa?

”Ei paha”, kehräsi tunkeilija takaansa ja 2. Divisioonan kapteeni käännähti ympäri ärsyyntyneenä tunnistettuaan äänen. Yoruichilla ei ollut mitään oikeutta tunkeutua hänentoimistoonsa.

Hetken he tuijottivat toisiaan, Soi ällistyneenä, Yoruichi huvittuneena. Nainen oli jotenkin onnistunut muuttumaan osittain kissaksi, osittain ihmiseksi, eli hänellä oli häntä ja kissankorvat. Kaulassa oli kaulapanta, jossa helisi pieni hopeinen tiuku.

”Mitä pidät, Soi? Lainasin yhtä lehdistäsi tätä varten” nainen iski silmää ja virnisti leveästi.

Soi punastui ymmärrettyään, mitä lehtiä hänen entinen opettajansa tarkoitti. Lehtiä, jotka hän oli piilottanut, jotta kukaan ei saisi tietää…

”Mu-mutta miksi? Tai siis… mitä?” hämmentynyt kapteeni sopersi ja painoi katseensa maahan ennen kuin hän ehtisi kunnolla huomioida, kuinka vähän Yoruichilla oli vaatteita.

”Nyaa… Ajattelin yllättää sinut ja kenties jatkaa hieman pidemmällekin” vihjailevasta äänensävystä ei voinut erehtyä. Hän kietoi kätensä nuoremman naisen ympärille ja nuolaisi tämän poskea kehräten kuin kissa.

”Olen töissä, Yoruichi”, Soi lopulta totesi kasvot punaisina. Hän tarvitsi lisää aikaa sulatella uutinen eikä taatusti voisi jatkaa hieman pidemmälle työpaikallaan.

Yoruichi sen sijaan näytti yllättyneeltä. Jokin yksityiskohta hänen nerokkaassa suunnitelmassaan oli tuntunut vähän…

”Tulen siinä tapauksessa illalla uudestaan”, hän lopulta ratkaisi ongelman totesi ja hyppäsi ikkunasta ulos ketterästi kuin kissa.

Soi ei ollut varma odottaisiko iltaa innolla vaiko kauhulla.


**

Fin

Kaksi virhettä kummittelemassa

Ikäraja: K-11
Genre: Romantiikkaa ja angstailua
Pari: Penelope/Fleur, Luna/Fleur

Disclaimer: En omista Pottereita enkä saa rahallista korvausta ficeistäni.
Yhteenveto: Fleur seurustelee enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Silti tietyt asiat muistuttavat vanhoista virheistä.

A/N: Pidän tästä tekstistä aika tavalla. Minusta Fleur on melkein yhtä mielenkiintoinen hahmo kuin Luna, joka on ehdoton suosikkini. (50 tekstiä aiheella Luna, 41 to go!) Olisi kiva kuulla myös muiden kommentteja, ja tämä on itse asiassa pölyttynyt bittiavaruudessa vain vajaa 2 viikkoa.



Kaksi virhettä kummittelemassa


Kymmenen aikoihin ministeriön kolmannen kerroksen kahvihuone täyttyi mystisesti noidista ja velhoista, jotka olivat saaneet tarpeekseen töistään. Fleur käveli huoneeseen Penelopen kanssa, mutta hän tuskin kuuli tyttöystävänsä sanoja. Vaaleahiuksinen nainen suunnisti kahvinkeittimen luo ja ihmetteli ties monettako kertaa, miksi ministeriön sydämessä olijästilaite. Hän tervehti työtovereitaan, ja istui pöydän ääreen.

Penelope puolestaan suunnisti omien ystäviensä luo. Työpaikalla kukaan ei tiennyt heidän suhteestaan, ja molemmat noidat olivat päättäneet pitää asian niin. Fleur ei välittänyt, vaikka kaikki saisivat tietää, mutta Penelope halusi pitää yksityiselämänsä salassa.

”Onko uutisissa mitään mielenkiintoista?” Fleur kysyi ohimennen mieheltä, jonka nimeä hän ei tiennyt. Miestä kutsuttiin Sammalmieheksi, eikä kukaan tuntunut tietävän hänen oikeaa nimeään. Kukaan ei myöskään tiennyt, mistä lempinimi oli peräisin, sillä mies oli tavallisen näköinen, keskipitkä ja mieleenpainumaton.

”Eipä mitään uutta. Murhia, raiskauksia, ilmoituksia kadonneista luudista ja lisäksi jästimaailman uusista keksinnöistä on yksi sivullinen juttua. Lovekiva on tietenkin kirjoittanut artikkelin. Tavallista tavaraa…”

”Niinkö?” Fleur esitti välinpitämätöntä, mutta hänen sydämensä jätti muutaman lyönnin väliin, kun Lunan nimi mainittiin.

”Jep, haluatko nähdä?”

”Miksikäs ei?” Fleur otti lehden vastaan ja avasi viidennen sivun, Lunan kirjoitus oli aina sillä sivulla. Tänään Luna oli kirjoittanut akromantelloista ja niiden elinympäristöstä. Viimeisellä rivillä hän ilmoitti vielä lähtevänsä Albaniaan selvittämään Rowena Korpinkynnen tiaran tarinan yksityiskohtia.

Penelope katseli häntä pöydän toisesta päästä, mutta Fleur ei kiinnittänyt tähän mitään huomiota. Kahvi oli jo jäähtynyt, toisin sanoen se ei ollut tulikuumaa, jolloin kitkerä maku tuli selvemmin esiin. Fleur tyhjensi kuppinsa ja nousi kaatamaan itselleen uuden ennen kuin lähti. Joka viikko sama kierre, eikä hän voinut murtaa sitä millään. Miksi hän olikaan rakastunut Luna Lovekivaan? Fleur muisti syyn hyvin, mutta kieltäytyi sanomasta sitä edes mielessään.

”Onko torstai tehnyt sinulle jotain, Fleur?” Penelope kysyi hänen takaansa, nainen oli ilmeisesti livahtanut ulos hänen perässään.

”Anteeksi?”

”Käyttäydyt aina erilailla torstaisin. Aivan kuin sinulla olisi jotain salattavaa.” Penelopen kasvoilta näkyi surua, aivan kuin nainen olisi heijastanut Fleurin tunteet kuin peili. Luna oli rakastanut torstaita. Luna oli myös lähtenyt torstaina. Miksi, Fleur ei halunnut tietää.

”Meillä kaikilla on jotain salattavaa, non?” Fleur asteli takaisin toimistoonsa jättäen Penelopen taakseen. Tänään hän ei jaksanut naisen uteluita menneisyydestään. Kyllä hänelläkin oli oikeus jättää menneisyyteen ne asiat, joista oli liian kivuliasta puhua. Fleur oli ratkaissut asian uppoutumalla töihin.

Hänen pöydällään odotti muutama uusi muistio, vaikka kahvihuoneessa ei ollut mennyt edes varttia. Lisäksi muistioiden alla lepäsi kirje, jonka koukeroisesta käsialasta hän tiesi heti, kuka oli sen kirjoittanut. Tietenkin tietämättömälle henkilölle kirjavavilla kuvioilla koristeltu kuori oli hyvä vihje.

Fleur laittoi kirjeen sivuun. Hän voisi vastata siihen myöhemmin. Juuri nyt hän ei halunnut muistaa ensimmäistä isoa virhettään siinä virheiden sarjassa, joka oli kuljettanut hänet ministeriöön paperitöihin.

**

Päivä valui tuskallisen hitaasti eteenpäin, vaikka Fleur lähti jo kahdelta. Hän oli saanut työnsä tehtyä ja valmistellut kansion seuraavan päivän veelaedustajan tapaamista varten. Hän juoksi bussiin, joka ajoi aivan hänen kotiovensa eteen. Julkisten käyttö oli tapa, jonka hän oli omaksunut Lunalta. Heillä oli ollut tapana hypätä bussiin tai junaan ja jäädä pois jollain puoliksi tuntemattomalla alueella, jolla he sitten kiertelivät.

”Et voi nähdä ihmeitä, jos et ole valmis astumaan tuntemattomaan”, Luna oli nauranut, kun he olivat juosseet aivan ihanaan antikvariaattiin suojaan sateelta. Kauppaa piti vanha rouva, joka tunsi jokaisen kirjansa ja oli osannut suositella molemmille luettavaa. Fleur oli myöhemmin käynyt siellä useasti, eikä vanhan rouvan vaisto koskaan pettänyt.

Hiljainen ikkunalasin koputus havahdutti Fleurin muistoistaan. Elise, Penelopen pöllö, huhuili hänen ikkunansa takana ja Fleur avasi ikkunan nopeasti. Pöllö pudotti rullatun paperilapun keskelle lattiaa ja jäi odottamaan vastausta nurkassa olevan vaaleansinisen lampun päälle.

Haluatko nähdä tänään?
- Penelope

Fleur nappasi kuulakärkikynän – yksi parhaimmista jästikeksinnöistä – ja kirjoitti nopeasti myöntävän vastauksen koristeellisella käsialallaan. Hän arvosti sitä, että Penelope jaksoi häntä, sillä monet eivät jaksaneet. Fleur ei avautunut murheistaan, miksi olisikaan, koska suhde toisensa jälkeen oli kariutunut? Tämä nykyinenkin päättyisi kyyneliin.

Hän halusi takaisin Lunan kanssa vietetyt päivät. Oli mukavaa herätä aamulla siihen, että kahvin sijaan oli tarjolla porkkana- tai kurkkumehua, vaikka hän silloin olikin kaivannut aamun kofeiiniannostaan. Penelope ei koskaan houkutellut häntä kävelemään sateisena päivänä puistoon kirkkaankeltaisen päivänvarjon alla, olkoonkin, että Fleur säästyi siten muutamalta flunssavirukselta. Luna oli ainakin hoivannut hänet kuntoon.

Perjantaisin ja lauantaisin he olivat tehneet yhdessä jotain, yleensä täysin mieletöntä. "Mutta miksi minä haluaisin olla kuin muut? Minä olen minä", Luna oli järkeillyt, kun Fleur oli kysynyt, miksi nuori nainen käyttäytyi toisella tavalla kuin muut. Kysymys oli pelottanut häntä etukäteen, mutta Luna ei loukkaantunut. Päinvastoin, hän halusi tietää, miksi Fleur halusi olla yksi muista.

Ehkä kuilu heidän välillään oli osoittautunut liian suureksi. Fleur muisti isoäitinsä käyttämän vertauksen apinasta ja kuusta. Apina näki veden pinnasta heijastuvan täysikuun ja palasi katsomaan sitä päivästä päivään. Täysikuu kiehtoi sitä, koska kuu oli tavoittamattomissa, etäinen ja salaperäinen. Eräänä päivänä apina kurotti sitä kohti ja putosi veteen. Se yritti uida, mutta kylmä vesi veti sen syövereihin.

Fleur oli aina ymmärtänyt apinaa, jonka hän oli kokenut omaksi kuvakseen. Pienenä hän oli todennut, että hän oli apina, koska hänessä ei ollut mitään erikoista. Edes veelaperimä ei ollut muuttanut hänen käsitystään – oli vaikea nähdä itsensä erikoisena, kun koko perhe oli täynnä kauniita veelanaisia. Kenties se myös selitti, miksi Fleur ei ikinä tullut toimeen äitinsä kanssa, sillä äiti oli edustanut hänelle kuuta, jotain mitä hän ei voinut saavuttaa.

Luna ei ollut nähnyt häntä kuuna, vaikka muut näkivät. Fleur oli sulkenut tunteensa pois, ne olivat jotain, mitä ei saanut näyttää. Kun hän ei välittänyt tunteistaan, niitä ei tarvinnut kohdata. Ihmiset sanoivat häntä Lunan lähdön jälkeen kylmäksi, saavuttamattomaksi.

Toinen suuri virhe oli ollut päästää Luna karkaamaan.