Fandom: Ajan Pyörä
Disclaimer: WoT kuuluu RJ:lle
Ikäraja: K-11, varmuuden vuoksiGenre: Drama
Hahmot: Elisane ja 7 ensimmäistä Ajahin istujaa/johtajaa (koska kukaan ei kuitenkaan tiedä nimiä, turha niitä listata ^^ )
A/N: Idea lähti kulkemaan, kun tutustuin Valkoisen Tornin historiaan tarkemmin. TWB:sä (The White Book) löytyy kaikenlaista tietoa Legendojen Aikakaudesta ja käytän sitä hyväkseni. Kirjassa ei mainittu, kuka minkäkin Ajahin perusti, mutta kaikkien nimet mainittiin ohimennen. Keksin itse kaiken muun. Kaikki historiat ja ylimääräiset hahmot jne. ovat siis omaa keksintöäni.
//Tämäkin on vähän vanhempaa, tammikuussa kirjoitettua, mutta silti yksi suosikeistani.
Sateenkaaren tuolla puolen
Elisane Tishar ja ensimmäinen Tornisali The Hall of Amyrlin
Kahdeksan naista istui pienen talon vintillä kynttilän ääressä muodostaen ringin. He olivat rähjäisiä. Vaatteet olivat lukuisten paikkojen ja pysyvän likakerroksen peitossa ja hiukset olivat harmaat liasta.
Maailman murtumisen jälkeiset vuodet olivat koetelleet kaikkia, mutta ennen kaikkea kanavoimaan kykeneviä naisia. Jokaisen naisen kasvoilla oli kuitenkin sama ilme, joka kuvasti innostusta. Heillä oli oma pieni talo, joka oli täynnä Aes Sedaita ja oppilaita.
98 vuotta Murtumisen jälkeen he olivat vihdoin kokoontuneet saarelle, jolle rakennettaisiin Aes Sedain kaupunki. Sadan vuoden jälkeen he saisivat kodin. Kaupungin, jossa he voisivat kävellä ilman pelkoa, että ihmiset kävisivät heidän kimppuun. Kaupungin yläpuolelle kohoaisi Valkoinen Torni.
Tar Valon.
**
Johtaja ja Äiti
Elisane Tishar letitti rauhallisesti likaisenoransseja hiuksiaan ja kuunteli ystäviensä kiistelyä. Millainen Valkoisen Tornin hallinnon tuli olla? Kuka johtaisi? Pitäisikö vanha Ajah-järjestelmä pitää? Niin monta kysymystä, joihin he olivat löytäneet jo kerran ratkaisut.
Talon ulkopuolelle kohosi hitaasti kaupunkia, mutta itse Torni valmistuisi paljon myöhemmin. Elisane toivoi näkevänsä Valkoisen Tornin valmiina. Aes Sedain vallan symboli sinistä taivasta vasten.
Hän katsoi ystäviään ja hymyili äidillisesti. Nuoria tyttöjä, jotka olivat syntyneet Maailman murtumisen aikaan. Siitä oli jo 98 vuotta, mutta Elisane oli ollut Aes Sedai, kun miehet olivat tulleet hulluiksi. Hän oli omin käsin surmannut tovereitaan, jopa veljensä.
”Lapset, kiistely ei auta lainkaan. Kiam, me sovimme jo seitsemästä Ajahista ja päätös pitää. Lisäksi perustamme Tornisalin nyt tässä. Sopiiko?” Elisane kysyi ja hämmästyi nähdessään toisten kunnioittavat ilmeet.
”Kyllä Äiti”, kaikki vastasivat kuorossa ja odottivat hänen jatkavan.
”Haluan teistä jokaisen Tornisalin jäseneksi ja pyydän, että valitsette Ajahin, jota alatte johtaa. Alakerrassa on joukko Aes Sedaita, jotka kaipaavat johtajia. He ovat saaneet odottaa tarpeeksi kauan, eikö vain?”
”Kyllä Äiti” muut vastasivat jälleen kuorossa. Elisane nousi seisoman heidän eteensä. He olivat sopineet muodollisuuksista etukäteen. Tämä ei kuitenkaan ollut itse näytös, joka oli varattu seuraavalle päivälle,vaan esittäytyminen.
”Minä olen Amyrlinin Istuin, Tar Valonin Liekki ja Sinettien Vartija Elisane Tishar”
**
Punainen kuin miehen veri
Kiam Lopiang vihasi miehiä. Hänellä oli ollut kaksoisveli, Thaumiel, joka kykeni kanavoimaan. Kuullessaan totuuden veli oli vannonut Valkeuden nimeen, ettei kanavoisi koskaan. Hän oli vakuuttanut Kiamille että kaikki olisi hyvin, jos hän ei kanavoisi. Pimeän Valtiaan saaste ei voisi tahrata häntä, eikä hän tulisi hulluksi kuten Suvunsurma.
Thaumiel oli ollut Kiamin paras ystävä ja kannustanut häntä ryhtymään Aes Sedaiksi, kun tyttö huomasi omat kykynsä. Vielä 40 vuoden jälkeen tulen liekki toi hänen mieleen veljen hymyilevät kasvot, joita punainen leijonanharjamainen tukka kehysti.
Vuosia punainen oli kuvastanut hänen vihaansa, katkeruutta Saidinia kohtaan. Mahdin miehinen puolisko oli vienyt häneltä yhdellä kerralla kaiken. Hän nousi seisomaan ja nyökkäsi Elisanelle.
”Kuten kaikki teistä tietävät, kaksoisveljeni kykeni kanavoimaan. Hän uskoi, että säästyisi Saidinin saastuneisuudelta, jos hän ei kanavoisi. Kuten monesti on todettu, tämä ei pidä paikkaansa. Veljeni tuli hulluksi”, Kiam nielaisi ja pakotti kyyneleet pysymän aisoissa. Hän jatkoi tukahtuneella äänellä.
”Thaumiel surmasi ensin äidin. Isä koetti pysäyttää hänet, mutta veli… veli tappoi myös hänet. Minä… minä piilouduin ullakolle. Veli tuli lopulta järkiinsä, hän tappoi itsensä” Kiam sulki silmänsä, muistot valtasivat hänet.
”Ajahini tehtävä on estää miehiä tuhoamasta lisää perheitä. Olemme Punainen Ajah, punainen symboloi verta, ja… veljeni hiusten väriä. Minä olen Ylin, nimeni on Kiam Loping”
**
Meistä kaikista tulee yhtä maan kanssa
Karella Fanway oli taistelija. Sen näki hänen silmistään ja liikkeistään. Hänellä oli tappajan katse, kun hän liikkui äänettömästi ja sulautui ympäristöönsä. Hänellä oli likainen tunika ja repaleiset housut.
Hän oli kasvanut kaduilla ja varastanut kaiken minkä näki. Jos se oli sidottu kiinni, hän vei myös köyden. Kaduilla vietetty lapsuus oli opettanut hänet kunnioittamaan kuolemaa, koskaan ei tiennyt, milloin tuli oma vuoro. Silti hän ei ollut koskaan pelännyt kuolemaa.
Ensimmäisen kerran hän oli tappanut pysyäkseen hengissä. Rikkaalla aatelismiehellä oli ollut koira, jonka hän oli houkutellut sivukujalle ystäviensä kanssa. Koirasta oli riittänyt syömistä moneksi päiväksi. Eikä Karella ollut katunut tekoaan, vaikka hänet ruoskittiin siitä hyvästä.
Karella kantoi miekkaa mukanaan. Vaikka hän kykeni kanavoimaan, hän piti miekan painoa rauhoittavana. Hän ei luottanut siihen, että kykeni pakenemaan tiukasta tilanteesta Mahdin avulla. Aina piti olla joku toinenkin vaihtoehto. Hän oli opetellut itse kanavoimaan ja hallitsi lukuisia tappamistarkoitukseen soveltuvia punoksia.
”Olen elänyt rinnakkain kuoleman kanssa. Olen tappanut, auttanut kuolevia, jopa ryövännyt kuolleita. Olen katulapsi, joka elää taistellakseen. Me kuolemme, meistä tulee osa maata ja maasta kasvaa vihreitä kasveja. Olen sotilas mieleltäni, joten Ajahini tulee sotimaan kantaen Valkoisen Tornin tunnuksen taistelukentälle” hänen äänensä oli kova.
”Vihreä symboloi elämää, se olkoon tunnuksemme. Olen Vihreän Ajahin kenraalikapteeni Karella Fanway”
**
Syyt ovat syviä kuin meri
Saraline Amerano oli etsijä. Hän saattoi kuluttaa tunteja etsiessään syitä toimintansa taustalla. Miksi kävelen oikealla puolen katua, oli aivan yhtä hyvä arvoitus, kun miksi taivas on sininen? Vaikka todellisuudessa hän kysyi, miksi sanotaan, että taivas on sininen, vaikka suuren osan ajasta se on harmaa?
Lyhyesti sanottuna hän oli utelias. Lapsesta asti hän oli tiennyt kaiken, mitä kylällä tapahtui. Saralinelle uteliaisuus oli ollut siunaus, sillä palvelija, joka tiesi kaiken oli oikea aarre. Vaikka itse tapahtumat eivät kiinnostaneet häntä, hän tutki niiden avulla ihmisten käyttäytymistä.
Kyky kanavoida oli osoittanut, että Pyörä kutoi tarpeelliset henkilöt kuvioon ja Saraline oli selvittänyt enemmän Mahdin arvoituksia kymmenessä vuodessa kuin Elisane sadassa vuodessa. Silti kukaan ei ollut katkera pienelle ja suloiselle Saralinelle, joka hurmasi viattomalla hymyllään koko maailman.
Pyörä kutoo, kuten pyörä mielii, oli naisen suosikkisanonta, ja muut epäilivät sen liittyvän uuteen Ajahiin.
”Haluan tietää kaiken mahdollisen, mutta maailman syiden selvittämiseen tarvitsen muiden apua. Sen tähden tarvitsen kokonaisen Ajahin ihania, uteliaita ihmisiä, joiden kanssa voimme purjehtia syiden merellä ja etsiä oikeudenmukaisuutta. Siksi perustan Sinisen Ajahin. Sitä paitsi, olen varma, että Äiti osaa arvostaa tarkkoja raportteja maailmasta” Saraline iski silmää Elisanelle ja soi muille hurmaavan hymyn.
”Minun nimeni on Saraline Amerano ja olen Sinisen Ajahin ihka ensimmäinen Esivalitsija”
**
Nahkakantinen kirja olkoon tiedon symboli
Azille Narof kantoi aina kirjaa mukanaan. Jos hän ei lukenut, hän kirjoitti. Hän oli hiljainen ja kuunteli mielummin kuin puhui. Hänellä oli mielipide jokaiseen asiaan ja hän osasi vastata lähes mihin tahansa kysymykseen.
Azille ei muistanut, minkä ikäisenä hän oli oppinut lukemaan, mutta ensimmäisestä kirjasta lähtien hän oli lukenut ja kuunnellut. Jo lapsena hän oli tiennyt paljon. Kun muut olivat leikkineet, hän oli kysellyt matkaavilta kauppiailta muusta maailmasta. Kylän viisasvaimolta hän oli saanut paljon tietoa kasveista ja hän oli kirjoittanut kaiken muistiin.
Hänen isänsä oli ollut suutari ja Azille oli oppinut häneltä lukuisien nahkojen salat. Hän oli jopa kerännyt kuukausia nahankappaleita, joita ei voinut käyttää mihinkään ja ommellut ne yhteen. Nahkaisen väkerryksensä sisään hän oli sujauttanut papereita ja näin valmistanut ensimmäisen kirjansa.
Azille ei ollut puhuja kuten Saraline, joten hän halusi pitää puheensa lyhyenä. ”Minulle tieto on aina ollut tärkeää. Tietoa tulee siirtää seuraaville sukupolville ja parhaiten se onnistuu kirjoittamalla”
”Olen Azille Narof, Ruskean Ajahin Neuvoston pää”
”Neuvoston?” Saraline toisti uteliaana. ”Tarkoittaako se, että Ajahiisi tulee pieni ryhmä, joka päättää sisäiset asiat?”
”Saraline!” Karella varoitti tiukasti ja Sininen sisar hymyili anteeksipyytävästi.
”Ei se mitään, Karella. Pitää paikkansa Saraline”
Istuuduttuaan Azille nosti kirjoitusalustan syliinsä. Täytyihän hänen kirjoittaa tämä historiallinen hetki muistiin.
**
Puhtaaseen logiikkaan tunteet eivät vaikuta
Dumera Almanin sanottiin usein olevan tunteeton. Se ei pitänyt paikkaansa. Hän vain ei näyttänyt tunteitaan tai tehnyt päätöksiä tunnepohjalta. Hän keräsi kaikki faktat ja teki päätöksensä puhtaasti niiden pohjalta. Hän arvosti Azillen halua kerätä tietoa, ja olisi saattanut muissa oloissa liittyä naisen Ruskeaan Ajahiin, mutta Azille ei etsinyt totuutta. Hän ei kaivannut loogisen päättelyn tuomaa suojaa.
Jopa Äiti kunnioitti Dumeran järkeilyä, joka oli ratkonut monia Tar Valonin rakentamisen kannalta oleellisia kysymyksiä. Hän oli ehdottanut saarta, koska sotaa käsittelevissä teoksissa saaren sanottiin olevan vaikea valloittaa.
Hän oli myös ehdottanut värejä Ajahien tunnuksiksi. Valo koostui eri väreistä, sen todisti se, että lasin heijastaessa valoa oikealla tavalla, syntyi sateenkaaren väreissä hehkuva alue. Se oli samaa valoa, eikö?
Elisane oli heidän valonsa, joten he olisivat värit, joista hän koostui. Muut olivat ihastuneet ideaan ja ilmoittaneet valitsemansa värin heti. Ajahin perusidean he olivat päättäneet jättää salaisuudeksi.
”Arvostan puhdasta logiikkaa ja järkiperäisyyttä. Loogisiin päätöksiin ei saa vaikuttaa tunteet. Sen takia valitsin Ajahini väriksi Valkoisen, värin, joka on täysin neutraali värikkäässä ympäristössä”
Dumera oli ollut ainoa, jonka oli tarvinnut harkita sopivaa väriä. Mikään toisten valitsemista väreistä ei ollut sopinut hänelle. Hän oli harhaillut kaupungin rakenteiden keskellä, kun ensimmäiset lumihiutaleet kieppuivat tuulessa.
”Olen Valkoisen Ajahin Esijärkeilijä Dumera Alman”
**
Keltaiset kukat auttavat särkyyn
Salindi Casolan oli kolmen lapsen äiti, kun oli selvinnyt, että hän osasi kanavoida. Hän ei ollut niitä, joille kanavointi oli luonnollista, vaan hän oli oppinut kanavoimaan opettajansa avulla.
Salindi oli ehtinyt toimia pienen maalaiskylänsä Viisautena vuosia, kun hänen luokseen tuotiin tajuton nainen, jollaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Tämän kasvoilta oli mahdotonta päätellä ikää. Naisella oli muutamia haavoja, jotka olivat tulleet todennäköisesti puolustautumisesta. Hänen mukanaan oli ollut nuori tyttö, joka oli ensimmäiseksi kysynyt, kykenikö hän kanavoimaan.
Hämmästyneenä Salindi oli kieltänyt asian ja keskittynyt potilaaseen tytön auttaessa. Kun nainen, Elisane, lepäsi, tyttö kertoi nähneensä punokset, joita Salindi oli kanavoinut tietämättään. Hän ei ollut koskaan tiennyt kanavoivansa, vaikka muisti nähneensä läpinäkyviä kudelmia oppilasaikanaan.
Kun Elisane oli ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa jatkaakseen matkaa, Salindi oli kysynyt tältä kanavoinnista.
”Kyllä, sinulla on kyky kanavoida. Mitsora sanoi, että kutomasi kuviot ovat hyvin taidokkaita.” Naisen sanat olivat muuttaneet Salindin maailman. Hän tiesi, kuinka kanavoiviin naisiin suhtauduttiin. Onneksi hänen lapsensa olivat jo naimisissa, joten hän saattoi pyytää lupaa liittyä naisen seuraan ainakin vähäksi aikaa.
”Olen kulkenut pitkän matkan Äidin mukana parantajana ja sellaisena pysyn loppuun asti. Keltaiset kukat parantavat kipua tehokkaimmin, joten muodostan Keltaisen Ajahin”
”Pyydän saada kulkea matkani loppuun seurassanne. Olen Keltaisen Ajahin Esikutoja Salindi Casolan”
** Rauha on hyvän ja pahan sekoitus
Mitsora Caal nousi seisomaan ja nielaisi kurkkuun nousseen palan. Nuorimpana heistä hän oli elänyt kolmekymmentä talvea, joista yksikään ei ollut valmistanut häntä tähän. Toki he olivat tienneet, että Elisanesta tulisi Amyrlinin Istuin, mutta tieto siitä, että he johtaisivat jokainen omaa Ajahia tuli yllätyksenä.
Mitsora kuitenkin tiesi, mitä hän halusi. Hän oli asunut kylässä, jonka sota oli repinyt hajalle, ja Elisane oli pelastanut hänet varmalta kuolemalta. Kaikkein ylpein hän oli siitä, että Elisane oli saanut idean Valkoisesta Tornista häneltä. Kymmenvuotiaana hän oli piirtänyt unelmiensa kaupungin, jonka ylle kohosi valkoinen torni, joka suojeli maailmaa.
Nyt hän näki, kuinka lapsuudenhaaveesta tuli hitaasti totta. Mitsura muisti piirroksen, hiili oli levinnyt valkoiselle paperille saaden kaiken näyttämään harmaalta. Silloin Elisane oli lohduttanut häntä sanomalla, että harmaa oli rauhan sävy, koska silloin paha ja hyvä olivat tehneet sovun.
”Uskon vakaasti, että jokaiseen riitaan saadaan ratkaisu kuuntelemalla molempia osapuolia. Maailma ei ole mustavalkoinen. Minun Ajahini muistuttaa, että maailmassa ei voi saada kaikkea. Siellä missä on valoa, on myös varjoa, mutta valoa ei voi olla ilman varjoa.” Elisane hymyili hänelle ja pyyhki silmäkulmastaan kyyneliä. Tässä oli hänen tyttärensä, joka oli valinnut hänen opetuksensa Ajahin perustaksi.
”Kunnioitettu Äiti, arvon Istujat, minun nimeni on Mitsora Caal, olen Ylikirjuri, Harmaan Ajahin johtaja”
**
Ikuinen uni unelman lähteellä
Satoja naisia värikkäissä saaleissa tai valkoisissa mekoissa oli kerääntynyt lähes valmiin Valkoisen Tornin juurelle. Vuosien varrella alkuperäisestä kahdestakymmenestä oli ensin tullut sata, sitten kaksisataa ja sadan vuoden jälkeen heitä oli tuhat. Jokainen oli perinteisen hautajaisrituaalin mukaan sirotellut kasvoilleen tuhkaa kasvoilleen.
Joukossa oli muutamia rakentajiakin, jotka erottuivat joukosta pituutensa ja mustan turkkinsa ansiosta. Niin ogierien kuin ihmisten silmissä näkyi kyyneliä, kun Tornisalin jäsenet seisoivat korokkeella paarien vieressä. Paareilla lepäsi iättömän näköinen oranssihiuksinen nainen valkoisessa puvussa ja Amyrlinin stoola harteillaan.
Useampi kuin yksi Istuja etsi lohtua toistensa läheisyydestä. Salindi puhui parhaillaan hautajaisiin tulleille kanavoijille, mutta hänen äänensä värisi.
”Minä olen tässä, Valkoisen Tornin juurella, Äidin ansiosta. Hän tuli kylääni, jossa oli toiminut vuosia Viisautena ja käänsi silloisen maailmani ympäri. Olen seurannut häntä siitä lähtien ja saanut onnekseni elää hänen kanssaan”
”Elisane vaikutti suurelta osin meidän ja tulevien sukupolvien elämään. Haluaisin lausua vielä viimeisen kiitoksen ja antaa puheenvuoron ihmiselle, joka tunsi hänet parhaiten.”
**
Mitsora itki kaikkien muiden edessä avoimesti. Äänettömät nyyhkytykset ravistelivat hänen kehoaan, kun hän katsoi paareilla ruusun terälehtien keskellä lepäävää naista. Salaa hän toivoi naisen avaavan silmänsä ja halaavan häntä, sanovan, että kaikki oli pahaa unta.
”Olen sydämestäni ylpeä, että saan sanoa Ellisanea äidikseni. Hän kasvatti minut aikana, jolloin naisen oli vaarallista kiertää maailmaa yksin. Äiti on – oli lempeä nainen, joka pyrki auttamaan kanavoimaan kykeneviä” Mitsora nielaisi ja nuolaisi kuivia huuliaan. Hän tunsi Salindin koskettavan hänen olkapäätään kevyesti, kannustaen jatkamaan.
”Ollessani nuori piirsin kerran kaupungin, jonka keskellä oli suuri valkoinen torni. Kerroin Äidille, että olin nähnyt unessa kaupungin, jossa elimme onnellisina valkoisessa tornissa. Nyt, yli sata vuotta myöhemmin tuntuu uskomattomalta, että Valkoinen Torni kohoaa edessäni. Se oli niin pitkään salainen unelmamme”, Mitsoran kasvoille ilmestyi surullinen hymy.
”Koska Äiti ei näe Tornin valmistumista, esitin toivomuksen, että hänet haudataan Tornin juurelle perinteisen polttohautauksen sijaan. Tällä tavoin hän saa olla ikuisesti yhtä unelmamme kanssa”
***
Fin |
